Aalto nousi jälleen Times Higher Educationin yliopistovertailussa

26.09.2018

Aalto on parantanut sijoitustaan jo viitenä vuonna peräkkäin. Nyt sijoitus THE-yleisvertailussa oli 181.

Aalto-yliopisto nousi Times Higher Educationin (THE) tänään julkaisemassa yliopistovertailussa sijalle 181. Viime vuonna sijoitus oli 190.

Aalto on noussut vertailussa jo viitenä peräkkäisenä vuonna: vuonna 2013 Aalto sijoittui välille 301–350, vuonna 2014 sijoille 251– 275, vuonna 2015 sijoille 251–300 ja vuonna 2016 sijoitus oli 201–250.

Times Higher Educationin yleisvertailu mittaa yliopistojen menestystä kansainvälisyyden, tutkimuksen, viittausten, opetuksen ja yrityksiltä saatavan tutkimusrahoituksen alueilla, 13 eri mittarilla. Aalto oli vahvimmillaan kansainvälisyyden alueen vertailussa.

Tänä vuonna vertailua varten tarkasteltiin noin 1500 yliopistoa, joista julkaistiin 1258 parhaan yliopiston kärki. Listan ykkönen oli Oxfordin yliopisto (Iso-Britannia). Tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen erikoistuneelle Aallolle merkittävämpiä ovat yleisvertailujen sijaan ala- tai aihekohtaiset rankingit, joita myös THE julkaisee myöhemmin tänä vuonna. Kesällä julkaistussa Shanghain aihekohtaisessa yliopistovertailussa kahdeksan Aallon tärkeää tutkimusalaa sijoittui maailman 100 parhaan joukkoon.

Tutustu tarkemmin Times Higher Educationin rankingiin täällä.

Kuva: Unto Rautio